Työpäällikkö / Pientalosaneeraukset

Paikka:

Jyväskylä

Hakuaika:

23.01.2022

Kuvaus

Kaskipuu Oy on suurin suomalainen ulko-ovien ja ikkunoiden valmistaja. Ikkuna- ja ovi liiketoiminnan liikevaihto oli 2020 noin 57 milj. euroa. Nykyisten liiketoimintojen liikevaihdon arvioidaan nousevan 150 milj. euroon 5 vuoden kuluessa. Olemme osa Kaski Partners -konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2020 oli n. 86milj. euroa.

TYÖPÄÄLLIKKÖ pientalosaneeraus

Haemme TYÖPÄÄLLIKKÖÄ pientalosaneerauksien asennuksiin. Etsimämme henkilö ei säikähdä painetta ja on tottunut käsittelemään hektistä työtä, jossa päivät eivät ole samanlaisia. Asennuksien vastuiden lisäksi henkilön vastuulla ovat monipuoliset operatiiviset esimiehen tehtävät. Työpäällikön tehtävässä olet myös myynnin tukena asennusteknisessä neuvonnassa, jonka vuoksi toivomme hakijalta myös myynnillistä otetta.

Me-henki on toimintamme ydin ja valittu henkilö tulee osaksi tiimiä sekä yhteisöä. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat sinua toimimaan eri sidosryhmien keskiössä. Yhteistyössä osaavien asennustiimien kanssa näet oman työsi lisäarvon asennustehokkuuden, asennusvarmuuden ja asiakastyytyväisyyden tuottamisena. Työn johdollisesta näkökulmasta avainasioita ovat suunnitelmallinen, turvallinen sekä kustannustehokas toiminta. Olet näppärä toimija myös MS Officen käytössä.

Odotamme sinulta aktiivista ja oma-aloitteista otetta, iloista ilmettä, palvelualttiutta ja joukkuehenkeä. Sinulla on palava halu oppia uutta ja kehittyä paremmaksi. Tärkein resurssisi on aika, eli osaat hallita oman ajankäyttösi parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Koulutuksesi sekä aiemman kokemuksen alalta katsomme hakijan eduksi tehtävään valittaessa.

 

Kaskipuulla tarjoamme sinulle

  • Haasteellisen, monipuolisen ja tavoitteellisen toimintaympäristön kasvuyrityksessä toimialansa huipulta
  • Mahdollisuuden kehittyä ja edetä työuralla kykyjesi mukaan
  • Kannustavan organisaation tuen ja hyvät henkilöstöedut
  • Kilpailukykyisen palkkauksen

 

Hakemukset sekä CVn palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 23.01.2021 mennessä Mikko Putkoselle osoitteeseen: mikko.putkonen@kaski.fi

Käymme läpi sekä haastattelemme jo haun aikana, joten laitathan hakemuksesi jo tänään!

Lisätietoja tehtävään liittyen antaa:

Mikko Putkonen, Rekrytointipäällikkö p. 041 439 7498

 

Täytä hakemus

  • Alempana mahdollisuus myös ladata hakemus liitetiedostona
  • Sallitut tiedostomuodot: doc, docx, pdf
    Sallitut tiedostotyypit: doc, docx, pdf, Max. tiedoston koko: 1 GB.
  • Sallitut tiedostomuodot: doc, docx, pdf
    Sallitut tiedostotyypit: doc, docx, pdf, Max. tiedoston koko: 1 GB.

Kaski työnantajana

Myynnin tehtävissä ja tehtaanedustajana odotamme sinulta aktiivista ja oma-aloitteista otetta, iloista ilmettä, palvelualttiutta ja joukkuehenkeä. Tällä reseptillä menestymme yhdessä.

Kaskipuulla perinteinen suomalainen puuseppäosaaminen on arvossaan. Tuotannossa arvostamme kädentaitoja, luotettavuutta ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Esimerkiksi Kaski-puuovien tekijät ovat alansa todellisia taitajia – ammattilaisia, jotka ovat työnsä jäljestä syystäkin ylpeitä.

Työsuhteet Kaskella ovat pitkiä, joten meillä viihdytään. Haluamme jatkossakin olla meillä työskentelevien ammattilaisten luottamuksen arvoinen.

Voit jättää meille avoimen hakemuksen, jossa kerrot osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Kirjoita oheiseen lomakkeeseen vapaamuotoinen hakemus tai voit liittää mukaan hakemuksen ja CV:n.