Ikkunat Virosta – vai ikkunat Suomesta? 6 syytä valita kotimainen

Ikkunaremontti on omakotiasukkaalle tai mökkiläiselle merkittävä investointi. On luonnollista, että ikkunat halutaan hankkia edullisesti ja siksi ikkunoiden hankkiminen Virosta on saattanut käydä sinullakin mielessä. Halpojen hintojen parina vaa’an toisella puolella on kuitenkin monta asiaa, joita kannattaa miettiä, ennen kuin lähtee ikkunoita Suomenlahden tuolta puolen tilaamaan.

Ikkunat Virosta: mikä niissä askarruttaa? 

Halpa hinta 

Hinta on se asia, mikä yleensä houkuttelee hankkimaan tuotteita ja tarvikkeita sellaisilta toimijoilta, joita itse ei oikein hyvin tunne. Se myös herättää rutkasti kysymyksiä ja epäilyksiä. Mistä ikkunoiden halpa hinta kertoo? Ehkä tuotteiden laatu ei ole parasta mahdollista. Ovatkohan valmistuksessa käytettävät raaka-aineet laadukkaita? Jos raaka-aineet olisivat markkinoiden parhaita, ei kai niistä tehtyjä ikkunoita voisi noin edullisella hinnalla myydä? Onko tässä koira haudattuna? Liittyykö tilaukseen jotakin muita kuluja, jotka yllättävät sinut myöhemmin? Paljonko tulee lisähintaa tuotteiden kuljetuksesta pitkän matkan päähän? 

Kielihaasteet 

Käytännössä tuotteiden tilaaminen ulkomaiselta toimijalta voi osoittautua hankalaksi kielimuurin takia. Kielihaasteita saattaa tulla vastaan niin tuotteiden esittelymateriaaleissa, asiakaspalvelutilanteissa kuin tilausdokumenteissakin. Vaikka ulkomaisen ikkunavalmistajan nettisivuilla suomenkielistä sisältöä olisikin, tekstissä saattaa olla asiavirheitä ihan vain siitä johtuen, että tekstin kääntäjä ei välttämättä ole osannut käyttää oikeita termejä. Moni haluaisi myös keskustella puhelimitse tai vähintään sähköpostilla ikkunavalmistajan kanssa tilaukseen liittyvistä asioista. Kielimuuri voi tulla tässäkin vastaan, eikä ole itsestään selvää, että kommunikaatio sujuu kitkattomasti. Tilausvahvistus ja muut dokumentit ovat tärkeitä, ja jos niitä ei saa selkeällä suomen kielellä kirjoitettuna, voiko olla lopulta varma siitä, että mitä on tullut tilattua ja millä ehdoilla?  

Reklamaatiot 

Aina kaikki ei mene sillä tavalla, kuin etukäteen toivoisi. Eikä näin käy aina kotimaistenkaan toimijoiden kanssa. Entä jos tuotteet osoittautuvat vääriksi, viallisiksi tai väärän kokoisiksi? Miten reklamaatio tehdään ja kauanko sen käsittely kestää? Mitä jos vaikka vuoden kuluttua ikkunoiden asentamisesta huomataan, että ikkunoiden toiminnassa on ilmennyt vikaa? Onnistuuko reklamaatio vielä, onko takuu voimassa, onko ikkunat valmistanut yritys vielä olemassa? 

Kasken ikkunatuotanto toimii kotimaassa

Suomen ja monen muunkin maan talous on kokenut kovia viime aikoina. Ostamalla suomalaisia tuotteita, kannat oman kortesi kekoon Suomen talouden kohentamisen puolesta. Kaskipuulla on jo pitkä, yli 40 vuotta kestänyt historia. Sinä aikana olemme työllistäneet valtavan määrän suomalaisia niin ikkunatehtaalla, myynnissä, ikkunoiden asennuksessa kuin monissa hallinnollisissakin toiminnoissa. Joka kesä palkkaamme kymmeniä kesätyöntekijöitä, jolloin nuoret pääsevät kokeilemaan siipiään ja oppimaan työelämän pelisääntöjä.

Kaski ikkunat

Ikkunan valmistajan valinta – kuusi syytä valita kotimaiset ikkunat

Erään virolaisen ikkunavalmistajan (Klaasmerk) blogista löytyi kuusi suositusta ikkunan valmistajan valintaan. Hyviä vinkkejä sieltä löytyikin ja noudattamalla niitä, huomaat varmasti, että on parasta valita suomalainen ikkunavalmistaja:

  1. Ikkunan valmistajan pitkä toiminta-aika kertoo asiakkaiden luottamuksesta ja siitä, että yrityksellä on vankka kokemus ikkunoiden valmistamisesta. Kaskipuu on toiminut jo yli 40 vuotta.
  2. Luottamuksesta viestivät myös erilaiset sertifikaatit. Kaskipuulla on suomalaisesta työstä kertova avainlippu sekä Design From Finland –tunnus merkkinä suomalaisesta suunnittelusta.
  3. Viestintätaidot ja halukkuus huomioida asiakkaan joskus tyhmätkin kysymykset. Kaskipuun asiakaspalvelu on helposti tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostilla sekä chatin ja yhteydenottolomakkeiden kautta. Vastaamme mielellämme kaikkiin asiakkaiden kysymyksiin.
  4. Asentajien ammattimainen toiminta on asiakkaan suuntaan varsin näkyvä osa ikkunavalmistajan toiminnassa. Kasken asentajat tekevät takuujälkeä talon asukkaita kunnioittaen, työturvallisuudesta huolehtien, paikat suojaten ja siististi.
  5. Suosi paikallisia valmistajia. Niin juuri. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun laadukkaita ikkunavalmistajia löytyy lähempääkin. Kaskipuu palvelee ympäri Suomen ja tuotteitamme löytyy myös monen jälleenmyyjän valikoimista.
  6. Tuttavapiirin suositukset kannattaa kysyä ennen uusien ikkunoiden hankintaa. Kaskipuulla on paljon tyytyväisiä asiakkaita, jotka varmasti kertovat hyvistä kokemuksistaan tutuilleenkin. Muutamia asiakaskokemustarinoita voit lukea täällä.

 

Valitsemalla Kaskipuun ikkunat teet samalla ilmastoteon

Lyhyet kuljetusmatkat vähentävät päästöjä

Yksi ilmastonmuutokseen voimakkaasti vaikuttava tekijä on tuotteiden ja raaka-aineiden kuljetuksesta aiheutuvat päästöt. Päästöjä syntyy niin raaka-aineiden kuljetuksesta tehtaalle, kuin valmiiden tuotteiden kuljetuksesta asiakkaalle. Helppo tapa vähentää kuljetuspäästöjä on lyhentää kuljetusmatkoja. Kun ostat ikkunat suomalaiselta Kaskipuulta, minimoit kuljetuksen aiheuttamat päästöt.

Kotimaiset Kaskipuun ikkunat ovat laadukkaita ja kestäviä

Kaski-ikkunat valmistetaan korkeiden laatuvaatimusten mukaisesti. Kun perinteinen osaaminen yhdistetään alan uusimpiin tuotantomenetelmiin ja testattuihin materiaaleihin, voimme luvata ikkunoille 25 vuoden lahoamattomuustakuun. Kaskipuun ikkunoiden elinkaari on pitkä, mikä on hieno asia myös ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Energiatehokkaat ikkunat

Ikkunat ovat myös osa talon energiaekonomiaa. Energiatehokkaat ikkunat ovat ilo niin asukkaille kuin ympäristölle. Erittäin eristyskykyisillä ja kotimaisilla Kaski-ikkunoilla lisäät asumisen viihtyisyyttä ja vähennät energiankulutusta. Se merkitsee pienempiä lämmityskustannuksia ja vähemmän hukkaenergiaa oman kukkarosi sekä ympäristön ja ilmaston parhaaksi.

Kun suunnittelet ikkunoiden uusimista kotiisi, ota yhteyttä ja pyydä tarjous kotimaiselta Kaskipuulta!

Ota yhteyttä

Takaisin