Energiansäästö taloyhtiössä onnistuu sekä pienillä arjen teoilla, että isommilla koko taloyhtiötä koskevilla muutoksilla. Ovi- ja ikkunasaneeraus vaikuttaa merkittävästi rakennuksen energiatehokkuuteen, sillä ikkunat ja ovet ovat rakennuksen huonoimmin lämpöä eristävät osat. Tiesitkö, että jopa viidennes kiinteistöjen käyttämästä energiasta vuotaa ikkunoiden ja ovien läpi? Onnistuneella ovi- ja ikkunaremontti voi pienentää taloyhtiösi vuotuista lämmityslaskua jopa tuhansilla euroilla!
Huonokuntoisten ikkunoiden kautta häviää siis paljon arvokasta energiaa, ja energiansäästö onkin yksi keskeisistä syistä taloyhtiön ikkunaremontin toteuttamiselle. Ovien ja varsinkin ikkunoiden energiatehokkuus on parantunut vuosien saatossa roimasti. Useissa vanhemmissa taloyhtiössä on käytössä puukarmi-ikkunat, joiden käyttöikä on noin 30 vuotta. Nykyaikaiset ikkunat ovat jopa kymmenen kertaa energiatehokkaampia kuin vanhat kaksilasiset ikkunat. Talvella lasit eivät hohka kylmää ja kesällä ne vähentävät paahteen vaikutusta. Modernit ikkunat eristävät tehokkaasti myös ulkoa kantautuvia ääniä.
Ikkunat joutuvat jatkuvasti alttiiksi sääolosuhteille, ja kuluminen voi johtaa vaurioihin halkeamina tai lohkeamina. Huonokuntoisten ikkunoiden vaihtaminen uusiin, energiatehokkaisiin ikkunoihin auttaa paitsi pienentämään energialaskuja, myös tekee rakennuksesta viihtyisämmän asukkaille.
Kolme vinkkiä energiansäästöön taloyhtiössä
Ovi- ja ikkunasaneerauksen lisäksi energiaa voi säästää pienemmillä, päivittäisillä teoilla. Nappaa vinkkimme talteen!
- Tiedätkö mikä on taloyhtiösi rappukäytävän lämpötila? Rappukäytävien ja muiden yhteistilojen lämpötiloissa on usein nipistämisen varaa. Rappukäytävän ja verkkokellarin lämpötilan tulisikin olla noin 17-18 astetta. Yhden asteen alempi sisälämpötila vie viisi prosenttia vähemmän lämmitysenergiaa.
- Taloyhtiön yhteissauna ja autolämmityspaikat vievät usein isoimman potin kiinteistön sähkönkulutuksesta. Saunavuorojen keskittäminen tietyille päiville säästää paitsi sähköä, myös siivouskuluja. Saunaa ei kannata lämmittää liian kuumaksi, sopiva saunomislämpötila on noin 70-80 astetta.Autojen lämmitystolppien keskitetty ohjaus kannattaa vaihtaa järjestelmään, jossa asukkaat voivat itse ajastaa lämmityksen esimerkiksi maksimissaan 2-3 tunniksi kerrallaan. Näin autopistorasioissa ei pidetä turhaan virtaa päällä useita tunteja vuodessa ja kaikki asukkaat saavat auton lämmitettyä itselleen sopivaan aikaan.
- Ota asukkaat mukaan energiansäästötalkoisiin! Järjestä energiansäästöviikko ja tiedota asukkaille keinoista, joilla he voivat pihistää omasta sähkö- ja vesilaskustaan.
Ikkunaremontin voi tehdä myös talvella, pyydä tarjous taloyhtiösi vaivattomaan ovi- ja ikkunaremonttiin
Oululainen taloyhtiö vaihtoi Kasken ikkunoihin – lue, miten remontti paransi asukkaiden arkea!
Tutustu myös oppaaseemme taloyhtiön ovi- ja ikkunaremonteista!