Kiinteistö Oy Oulun Asemankulma on aivan Oulun rautatieasemaa vastapäätä. Liikennettä alueella on paljon, myös yöaikaan, sillä sijainti on varsin keskeinen, eikä aivan ydinkeskustaan ole matkaa kuin muutama kortteli. Liikenteen melu on keskusta-asuntojen yleinen haaste, joka saadaan helposti ratkaistua laadukkailla ikkunoilla.
Kaskipuu tekee sekä ikkuna- että ovisaneerauksia taloyhtiöille. Kasken ikkunat pitävät melun pihalla ja lisävarusteilla, kuten tuuletusikkunoilla ja kaihtimilla, ikkunoiden käyttömukavuus paranee. Ammattitaitoiset remonttitiimit pitävän huolen siitä, että ikkunaremontti etenee turvallisesti, siististi ja sovitussa aikataulussa.
Taloyhtiöremontin taustat
Asemankulma valitsi Kaskipuun ikkuna– ja parvekeovitoimittajaksi. Kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja Arto Alikoski kertoo, mikä heidät sai valitsemaan juuri Kasken. Valinnan taustalla oli kolme syytä:
- Hyvät tuotteet
- Hyvä yhteistyö
- Kaikki saatiin heti, mitä tarvittiin
Kun Asemankulmassa ryhdyttiin remonttia suunnittelemaan, oli Alikosken mukaan kiinnitetty huomiota kahteen tärkeään asiaan:
- Ensimmäisenä se tosiseikka, että 1980-luvulla rakennetun talon alkuperäiset ikkunat olivat jo aika “finito”. Vetoeristyksen ja muiden asioiden vuoksi oli selvää, että ikkunat pitää vaihtaa uudenaikaisiksi.
- Toinen iso asia oli äänieristyksen parantaminen. Kiinteistö sijaitsee Oulun rautatieaseman vieressä, joten liikennettä ja siitä syntyvää melua on paljon. Yöaikaan meteliä tulee myös, esimerkiksi lumiauroista ja milloin mistäkin. Kaskelta löytyi siihen hyvä vaihtoehto eli paljon entisiä ikkunanpuitteita paksumpi karmi ja siihen äänieristyslasi.
Alkuperäisiin ikkunoihin verrattuna, myös ikkunoiden väritystä muutettiin ja tuuletus ratkaistiin entistä paremmalla tavalla. Vanhoissa ikkunoissa oli kaksiväriset karmit ja lisäksi epäkäytännölliset tuuletusikkunat, jotka olivat poikittain ikkunan alaosassa. Niissä ei ollut mitään turvasysteemejä, ei hyönteisverkkoja eikä suodatinta pölyllekään, Alikoski kertoo.
Terveiset remonttia suunnitteleville taloyhtiöille
Oulun Asemankulmalla on nyt kokemusta uusista Kasken ikkunoista ja parvekeoviratkaisuista. Mitä Alikoski haluaa nostaa esille Kaskipuusta taloyhtiön saneerausta suunnitteleville tai ikkuna– tai oviremonttiin lähteville? Kaskipuulla on luotettava tuote, nopea toimitus ja heidän kanssaan on miellyttävä asioida.
Suunnitteletko taloyhtiöremonttia?
Jos mietit, millaiset ikkunat tai ovet olisivat sopivimmat teidän taloyhtiöönne, ota rohkeasti yhteyttä taloyhtiömyyntiimme. Voit myös ladata taloyhtiön remonttioppaan avuksi suunnitteluvaiheeseen.
Näin sujuu ikkunaremontti Kasken tapaan!
Lue lisää, miten hoituu ikkunaremontti taloyhtiölle!