Rauhallista joulua!

Tänä jouluna tuemme avun tarpeessa olevia lapsia SOS-Lapsikylän kautta.
 
Sos-Lapsikylän päätehtävä on auttaa heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria sekä lisätä lapsiperheiden hyvinvointia. Toiminnan kautta pyritään antamaan kaikille lapsille mahdollisuus elää tavallista lapsuutta perheessä ja turvallisessa ympäristössä. Suomessa on 1 000 000 lasta, joista noin joka kymmenes tarvitsee lastensuojelun apua. Tavoite on, että perheet saisivat ajoissa apua – jo ennen kuin ongelmien vyyhti kasvaa liian suureksi. Lue täältä lisää.
Thl:n tuoreen arvion mukaan koronakriisin aiheuttamat taloudelliset ongelmat ovat vaikuttaneet monien lasten, nuorten ja perheiden elämään. Epidemia on tuonut lomautuksia ja irtisanomisia ja samaan aikaan perheiden tuen tarve on lisääntynyt ja tällä on ollut perheille merkittäviä taloudellisia vaikutuksia ja vajaa viidesosalla on ollut kriisin takia lomautuksia tai irtisanomisia. Vajaa kolmannes perheistä on kokenut taloudellisen tilanteen huonontuneen ja muutos on koettu negatiivisemmaksi perheissä, joissa lapsia on ollut 3 tai enemmän. Nyt on erityisen tärkeää auttaa näitä perheitä.
 
Rauhallista joulunaikaa ❤️
Kaskipuu Oy

Takaisin