Kaskipuu sponsoroi hiihtäjä Juho Mikkosta

Kaskipuu sponsoroi myös tänä vuonna hiihtäjä Juho Mikkosta

Kaskipuu ja maajoukkuehiihtäjä Juho Mikkonen solmivat sponsorointisopimuksen myös tälle kaudelle. Viime kausi loppui Mikkosella koronan takia hieman aikaisin ja tästä johtuen harjoituskausi aloitettiin uudelle kaudelle jo toukokuun alkupuolella. Näin saatiin suunniteltua hyvä ja pitkä perusharjoittelukausi. Mikkonen harjoitteli lähes koko kesän kotona Vuokatissa, jossa hän myös valmentaa maajoukkuehiihtäjää ja puolisoaan Kerttu Niskasta.

Kesällä ja syksyllä Vuokatissa oli maajoukkueleirejä sekä marraskuussa leiriä pidettiin pienemmällä kokoonpanolla Muonion Oloksella. ”Maajoukkueeseen kuuluminen on isoin muutos viime kauteen verrattuna” kertoo Mikkonen. ”On ollut mukavaa päästä harjoittelemaan porukassa muiden maajoukkuemiesten kanssa”. Harjoitusmäärät ovat tälle kaudelle hieman kasvaneet ja Mikkonen toivookin, että se näkyisi parempana jaksamisena talven kilpailuissa. Perinteisen hiihto on ollut painopisteenä läpi harjoituskauden.

Mikkosen tavoitteena on päästä MM-kilpailuihin Oberstdorfiin ja siellä päätavoite on perinteisen 50 kilometrin matka. ”Kausi on avattu Suomencupissa, jossa 3. sija ja Rukan Maailmancupissa 17. sija ovat alkukauden parhaita tuloksia” kertoo Juho. Rukalla hän oli tyytyväinen sprinttiin, mutta normaalimatkat olivat miehen mielestä vähän alisuorittamista. Koronan takia Suomen maastohiihtomaajoukkue ei kilpaile joulukuussa maailmancupissa. Väliin jää Sveitsin Davosin ja Saksan Dresdenin kisat, mutta toivottavasti tammikuussa päästään jälleen kilpailemaan normaalin kisakalenterin mukaan.

Kaskipuu kannustaa myös henkilökuntaansa liikkumaan, joten urheilullinen esikuva istuu hyvin yrityksen arvomaailmaan. On hienoa tehdä yhteistyötä suomalaisen urheilijan kanssa, jolla on tavoitteet korkealla! Kaskipuu toivottaa Mikkoselle onnea ja menestystä kauteen ja koviin tavoitteisiin!

Kuva: Jesse Väänänen

 

 

Takaisin