Kuvaus
Kaskipuu on Suomen suurin ovi- ja ikkunavalmistaja. Tehtaamme sijaitsevat Viitasaarella ja Oulussa, ja liikevaihtomme on noin 56 miljoonaa euroa vuodessa. Toimitamme Kaski-tuotteita suomalaisiin koteihin ja toteutamme ikkuna- ja oviremontteja ympäri maan. Sovimme päivittäin noin 50 asiakaskäyntiä eri puolille Suomea.
Nyt olemme perustamassa Etelä-Suomeen omaa asiakashankintatiimiä!
Voit asua Pirkanmaalla, pääkaupunkiseudulla tai kaikkialla siitä välistä. Työ soveltuu loistavasti henkilöille, jotka haluavat tehdä työtä ja ansaita lisätuloa, mutta täysin päättää omista työajoistaan.
Tehtävänä on sopia ilmaisia esittelykäyntejä Kaskipuun tehtaanedustajille. Työtä voi tehdä esimerkiksi ständi-työnä tapahtumissa, messuilla, kauppakeskuksissa tai muissa kaupoissa. Toinen vaihtoehto on tehdä asiakashankintaa jalkatyönä liikkuen asuinalueella. Tai miksi et tekisi molempia?
Palkkaamme 3-5 uutta työntekijää yllä olevalle alueelle ja työt alkavat heti kun mahdollista. Palkkamallimme on tulokseen perustuva, mutta meillä maksetaan palkkaa siitä mihin voit vaikuttaa eli käyntimääristä.
Pohjois-Suomessa ja Itä-Suomessa vastaavat tiimit toimivat meillä jo hyvin! Nyt on loistava tilaisuus liittyä uuteen Etelä-Suomeen tiimiin! Meillä tässä tehtävässä voivat menestyä niin kokeneet tekijät kuin myös työelämään ensimmäisiä kertoja hakevat aktiiviset nuoret.
Työ ei vaadi välttämättä autoa, mutta siitä on tehtävän hoitamiseen paljon hyötyä.
” Tein ensimmäisenä työviikonloppuna messuständiltä itselleni 400€ palkkaa noin kymmenessä tunnissa. Mukavaa hommaa ja työkaverit auttoivat hyvin alkuun.”
– Asiakashankkija / opiskelija, Oulu
” Työ on rentoa ja ihmisten kanssa mukavaa jutustelua ständillä tai ovella. Työkaverit mukavia ja tsemppaavia.”
– Asiakashankkija, Kotka
Mitä tarjoamme?
- Luotettavan brändin, jota voi ylpeydellä edustaa
- Todella joustavat työajat (sopii myös opiskelijoille/urheilijoille)
- Mahdollisuuden vaikuttaa omaan työtapaan
- Kannustavan palkkauksen
- Päivärahat ja kilometrikorvaukset
- Jatkuvan tuen työhön alueen tehtaanedustajilta
Mitä työssä menestyminen vaatii?
- Aktiivista otetta työntekoon
- Rohkeutta tehdä asiakashankintaa
- Oma-aloitteisuutta
- Halua tienata hyvää tuntipalkkaa
Nyt kannattaa hakea. Kevät, kesä ja syksy on paras sesonkiaikaa ovi- ja ikkunamyynnissä! Laita hakemus osoitteeseen olli.holopainen@kaski.fi, niin olemme yhteydessä!
