Kaskipuun ikkunatoimittajakseen valinnut Jutta Rissanen toteutti ikkunaremontin samalla, kun parikymmentä vuotta vanhaan pakettitaloon rakennettiin uudisosa. Omakotitalon ikkunat vaihdettiin, sillä asukkaat halusivat satsata energiatehokkuuteen.
”Havahduimme yhtenä kylmänä talvi-iltana vedon tunteeseen ja tajusimme, että vanhoja ikkunoita ei enää tiivistyksellä pelasteta”, Jutta Rissanen muistelee ja kertoo pariskunnan tuolloin todenneen, että parikymmentä vuotta vanhat ikkunat olivat tulleet tiensä päähän.
”Runkotalomme ikkunat eivät vastanneet vaatimuksiamme ilmeeltään, tyyliltään eikä energiatehokkuudeltaan”, taustoittaa Rissanen.
”Halusimme toteuttaa unelmamme ja tehdä kodistamme sellaisen, joka kestää loppuelämämme.”
Kaskipuun ikkunoiden visuaalinen ilme teki vaikutuksen
Visuaalisina ihmisinä omakotitalon ikkunat ja niiden ulkoinen ilme oli Rissasille erityisen tärkeää. Pariskunnalla oli hyvin tarkka mielikuva siitä, millaiset ikkunat uudistuneeseen kotitaloon halutaan ja näiden pohjalta lähdettiin haarukoimaan tarjontaa ja toimijoita.
”Halusimme elää huolettomammin ja siksi valitsimme alakertaan lähes kokonaan kiinteät ikkunat. Lisäksi kiinteisiin ikkunoihin sai ihan mielettömän upeat ikkunalaudat”, Rissanen kertoo. Uudistuneeseen taloon valittiin lopulta avattavat ikkunat ainoastaan keittiöön ja vierashuoneeseen, joissa tuuletusmahdollisuus koettiin tarpeelliseksi.
Pariskunnan unelmana oli lisätä remontin yhteydessä valoa, avaruutta ja modernia ilmettä vanhaan taloon. Tärkeää oli saada myös uudisosa sopimaan runkotaloon ja tässä yhtenäisten ikkunoiden merkitys oli suuri. Moni epäilee isojen maisemaikkunoiden hohkavan kylmää, mutta Rissanen heittää epäilykset romukoppaan.
”70-luvun kesämökkien maisemaikkunoista on tultu pitkä matka tähän päivään.”
Ikkunaremontti näkyy sähkölaskussa
Ikkunan asennuksen suoritti kodin uudisosan rakentamisesta vastannut rakennusliike. Uudisosan ikkunoiden viimeistelyyn käytettiin pintatöiden yhteydessä hieman enemmän aikaa ja ne onkin toteutettu näkymättömällä listoituksella, jota kodin omistajat kuvailevat pisteeksi iin päälle. Remontin yhteydessä taloon asennettiin ilmalämpöpumppu, joka yhdessä uusien, energiatehokkaiden ikkunoiden kanssa on tehnyt ihmeitä sähkölämmitteisen talon sähkönkulutukselle.
”Enää ei vedä ja sen huomaa sähkölaskustakin. Sähkölasku on ollut talvikuukausina edellisvuotta pienempi, vaikka kovia pakkasjaksoja on ollut kuluneen talvena enemmän. Talossamme on kuitenkin nyt 60 neliötä enemmän tilaa”, Rissanen muistuttaa. Ilmalämpöpumppu tekee toki osansa, mutta pariskunta kokee saaneensa ikkunaremontista hakemansa hyödyt nyt moninkertaisena.
Etätyötä tekevä Rissanen halusi varmistaa toimivat yhteydet ja siksi pariskunta valitsi jokaiseen huoneeseen ainakin yhden Kaski Signal -signaalilasin.
”Asumme maalla. Koska tarvitsen työhöni toimivat verkkoyhteydet, halusimme signaalilaseilla varmistaa, ettei kuuluvuus ainakaan niistä jää kiinni.”
Kotimaisuudelle ja asiakaspalvelulle kiitosta
Rissaselle oli tärkeää erityisesti Kaskipuun kotimaisuus ja panostus kotimaiseen kädentaitoon, laatuun, viimeistelyyn ja materiaaleihin.
”Suosin kotimaista aina mahdollisuuksien mukaan. Tykkään myös hyvästä asiakaspalvelusta, Harkintaa tehdessäni juttelen mielelläni asiantuntijan kanssa, enkä mielelläni asioi chattien, bottien tai sähköpostien välityksellä”, Rissanen kertoo.
”Ikkunoiden vaihtaminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. On mukavaa, kun asiantuntija voi rauhallisesti selittää mitä tehdään ja miten. Kaskipuun asiakaspalvelu lunasti odotukset täysin ja ikkunoiden tilaaminen tuntui turvalliselta”, Rissanen summaa.
Lue lisää Kaskipuun ikkunaremontista!