Usein viimeistään koulun alkaessa lapsi saa ensimmäisen avaimensa ja opettelee paitsi kulkemaan itsenäisesti myös avaamaan ulko-oven lukituksen. Vanhemmilla saattaa herätä huoli koulunaloittajasta, eikä lukon avaamisen tarvitse aiheuttaa lisähuolta. Avaimen muistaminen ja tallessa pitäminenkin voi olla innokkaille lapsille usein haasteellista. Lisäksi kiireellinen perhe-elämä aiheuttaa arkeen omat haasteensa, joita voidaan helpottaa hieman älylukituksen avulla.
Älylukon käyttö on lapsille luontaista
Perheet valitsevat ulko-oveen älylukon usein etenkin silloin kun kotona on koululaisia. Älylukko helpottaa paitsi lapsen kulkemista, myös vanhemman arkea. Vanhemmat voivat paremmin seurata jälkikasvunsa tulemisia ja menemisiä. Jotkut vanhemmista ovat olleet ennen älylukon hankkimista huolissaan siitä, osaako pieni lapsi käyttää älylukkoa, mutta ovat myöhemmin vahvistaneet, että lapsilta koodin ja puhelimen käyttö sujuu helposti. Nykykoululaisten sukupolvi on tottunut avaamaan asioita koodilla ja näpyttelemään puhelimia. Ekaluokkalaisetkin ovat käyttäneet jo pitkään vanhempiensa puhelimia ja iPadeja, joten koodilla avaaminen on heille luonnollista. Lapsi saa myös usein viimeistään koulun alkaessa oman puhelimensa, joten älylukon avaaminen applikaatiollakin on helppoa.
Joissakin älylukoissa, kuten Abloyn Yale Doorman -älylukossa koodinäppäimistö on sisäänrakennettuna. Ja toisiin lukkoihin, kuten Yale Linus -älylukkoon sen voi hankkia erillisenä Yale Smart Keypad -näppäimistönä. Yale Linus -älylukossa mobiilikäyttö on puolestaan vakio-ominaisuutena, ja Yale Doorman -lukossa mobiilikäyttö löytyy lisäoptiona lukkomoduulin avulla.
Lapset kulkevat avaimella, ja aikuiset älypuhelimella
Joiden vanhempien toiveena on, että koululaiset kulkevat perinteisellä mekaanisella avaimella, mutta toivovat silti, että voivat itse hallinnoida lukkoa älypuhelimella. Tämä on mahdollista niin kutsuttujen älykkäiden nupinvääntimien, kuten Abloyn Yale Linus -älylukon avulla. Yale Linus mahdollistaa lukon käytön sekä avaimella että älypuhelimella. On kätevää, kun jokainen perheenjäsen voi valita itselleen ominaisen tavan avata lukitus. Lapset voivat kulkea avaimella, mutta aikuiset voivat nauttia kaikista älykään lukituksen ominaisuuksista, kuten automaattiavauksesta tai virtuaaliavainten jakamisesta. Automaattilukinta on puolestaan käytännöllinen ominaisuus perheissä, joissa lapset lähtevät itsenäisesti vaikkapa harrastuksiin.
Älylukon etäkäyttö tuo helpotusta arkeen
Arki helpottuu, mikäli älylukkoa voi ohjata etänä älypuhelimen avulla. Lukon voi asettaa ilmoittamaan vaikkapa, kun lapsi on saapunut kotiin koulusta. Kun älylukko on yhdistetty älypuhelimeen, ei kotiin tarvitse lähteä ajamaan kesken työpäivän, kun lapsi on unohtanut avaimen, vaan ovet voi avata etänä mobiiliapplikaatiolla. Puhelimesta on kätevä tarkistaa myös muistiko jälkipolvi lähtiessään lukita oven.
Yale-älylukkoihin voi myös antaa väliaikaisia pääsyoikeuksia vaikkapa remontoijalle tai koiran ulkoiluttajalle. Lapsiperheissä aikataulut usein venyvät, ja paikalla voi olla hankala olla juuri sovittuna ajankohtana avaamassa ovea, milloin kenellekin. Lukon käyttölokista voi myös tarkistaa, kuka oven on milloinkin avannut. Näin on helppo tarkistaa tuliko sähköasentaja sovittuna ajankohtana ja oliko siivooja paikalla sovitusti. On myös kätevää, mikäli työpäivän pidentyessä voi vaikkapa isovanhempaa pyytää hakemaan lapsen tarhasta, eikä vara-avaimista tarvitse huolehtia.
Yale-älylukkoihin etäohjauksen saa Yale Connect Wi-Fi Bridge -lisälaiteen kautta. Yale Doorman vaatii lisäksi mobiilikäytön mahdollistavan Yale Access -lukkomoduulin. Älylukko sopii joka kotiin!