Milloin kannattaa tehdä
Ikkunoiden tiivistäminen
Ikkunoiden tiivisteiden kunto kannattaa tarkistaa vuosittain. Vaikka ikkunat ja puitteet kestävät käytössä pitkään, tiivisteitä voi joutua vaihtamaan siihen nähden useinkin, riippuen tiivistemateriaalista. Tiivisteiden kunto ja paikallaan pysyminen tarkistetaan ikkunoiden muun huollon tai pesujen yhteydessä. Tarkista tällöin että tiivisteet ovat ehjät ja paikoillaan ja sisäpuite tiivistyy karmia vasten. Irronnut tiiviste tulee painaa takaisin paikalleen ja vaurioitunut tiiviste uusia. Yleensä tiivistäminen tehdään sillä hetkellä kun veto tai kylmä todetaan asunnossa ensi pakkasilla. Huurtuminen voi olla merkki tiivisteiden huonosta kunnosta. Jos ikkunat huurtuvat ulkolasin sisäpinnalta, silloin ikkunan välitilaan saattaa päästä lämmintä ja kosteaa sisäilmaa.
Miten ikkunoiden tiivisteet vaihdetaan?
Ihan ensimmäiseksi tulee selvittää, millainen tiiviste ikkunassa on. Mikäli ikkuna on Kaskipuulta, voidaan tilauksen perusteella toimittaa juuri oikeanlainen tiiviste. Jos taas kyseessä on joku muu ikkuna, kannattaa rautakauppaan ottaa mukaan pätkä vanhaa tiivistettä ja käyttää sitä apuna uuden tiivisteen valinnassa. Tiivisteiden muoto ja koko vaihtelevat, kuin myös niiden kiinnistystavat. Ikkunoissa tiiviste painetaan sille varattuun uraan.
Pehmeitä tiivisteitä ei saa maalata. Parhaassa tapauksessa maali irtoaa lähes välittömästi. Jos maali tarttuu tiivisteeseen, tiiviste jäykistyy. Se huonontaa tiivisteen eristyskykyä ja kestävyyttä.
Milloin ikkunoiden tiivistys on tehtävä?
Ikkunoiden tiivisteiden kunto kannattaa tarkistaa vuosittain. Vaikka ikkunat ja puitteet kestävät käytössä pitkään, tiivisteitä voi joutua vaihtamaan siihen nähden useinkin, riippuen tiivistemateriaalista. Tiivisteiden kunto ja paikallaan pysyminen tarkistetaan ikkunoiden muun huollon tai pesujen yhteydessä. Tarkista tällöin että tiivisteet ovat ehjät ja paikoillaan ja sisäpuite tiivistyy karmia vasten. Irronnut tiiviste tulee painaa takaisin paikalleen ja vaurioitunut tiiviste uusia.
Yleensä tiivistäminen tehdään sillä hetkellä kun veto tai kylmä todetaan asunnossa ensi pakkasilla. Huurtuminen voi olla merkki tiivisteiden huonosta kunnosta. Jos ikkunat huurtuvat ulkolasin sisäpinnalta, silloin ikkunan välitilaan saattaa päästä lämmintä ja kosteaa sisäilmaa. Lue lisää siitä, miksi ikkunat huurtuvat.
Ikkunat Kaskipuulta
Erittäin eristyskykyisillä Kaski-ikkunoilla lisäät asumisen viihtyisyyttä ja vähennät energiankulutusta. Se merkitsee pienempiä lämmityskustannuksia ja vähemmän hukkaenergiaa kukkarosi ja ympäristön parhaaksi. Ikkunoiden avulla saat paremman äänieristyksen, tasaisemman sisälämpötilan ja silmää miellyttävän talo sisältä ja ulkoa.
Tavoitteena aina tyytyväinen asiakas
Kun kotiin asennetaan Kaski-ikkunat, on se asiakkaalle vaivaton ja miellyttävä kokemus. Teemme vuosittain tuhansia ikkunaremontteja ympäri Suomen ja toimitamme myös ikkunoita talovalmistajille. Kotimaiset ikkunat valmistetaan Suomen moderneimmassa tehtaassa Viitasaarella. Lopputuloksena on huoleton asuminen ja tyytyväinen asiakas. Asennamme kotiisi elämää kestävät ikkunat ja käyttöä helpottavat lisävarusteet. Voit myös ostaa meiltä pelkät tuotteet ja hoitaa asennuksen itse.
